tiistai 20. tammikuuta 2015

"ups"

eh
tuota...

Mun ei ollut tarkoitus pitää tällaista taukoa.

Jotenkin mä en ole vaan viime aikoina jaksanut. Siis keskittyä nukkeihin. Ei se mikään kunnon nukkemasis ole, ideoita on ja nuket söpöjä... Ei oo vaan huvittanut.

Saattaa olla tää Jennin perus kaamosmasennus, mutta en oo vaan jaksanut keskittyä nukkeihin kunnolla. Yks syy on varmaan se, että kuvaamaan lähteminen on nykyään hirveen pitkä projekti; pakkaa nukke ja kamera, tarkista aikataulu, kävele se 1-2km matka jollekin rauhalliselle kuvauspaikalle, kuvaile vähän aikaa ja mene takaisin. Parin tunnin reissu :-) Tää on myös syy siihen, että suurin osa shooteista jää suunniteltua lyhyemmiksi - silloin myös niiden postaaminen ei huvita niin paljoa.

Aion ruveta kuvaamaan sisällä jonkin verran kunhan saan opeteltua tavan jolla niistä ei tulisi niin keltaisia... #kameratumpelo
Vinkkejä saa ehdottaa... *silmien pyörittelyä*
mun ikkunalauta on ok paikka kuvata mut uskon että ootte saanu siitä ja meidän etupihan asvaltista tarpeeksenne :-)

Siitä yritän kuitenkin olla tinkimättä että jokaiseen postaukseen tarvitaan uusia, julkaisemattomia kuvia. Ja se on usein syy postaustaukoihin on niiden kuvien puute... Nyt sitten valoisa pääni (valoisa pää = valopää get it??) tajusi kuukasi myöhässä että mullahan on puoliksi julkaisematon Emshootti täällä tietokoneeni kuvakellarissa :-)

lol yrittäkää nauttia
JA OIKEESTI ignooratkaa emmien ikuinen käsiposetusvamma
oikea käsi kasvojen edessä
joka
ikinen
kerta


milloin mä opin ;__;








Siinähän ne ~

Olen muuten harkinnut Alyn lähettämistä jollekin taitavammalle kustomoijalle... lol en oikeasti osaa meikata.
olipa tärkeä tääkin ilmoitus

plus kuvatarinan jatkamisesta en oo niin varma kun tapaus emmie leonhart on vetäny vähän niin kuin nukkehahmot ympäri
mutta mulla on mielessä yks toinen tapa saada mun nukkejen menneisyydet ja muut näkymään 8)

Ja ihan tolkuttoman isot kiitokset sadasta lukijasta! Saa ehdottaa että mitäs erikoista voisin järkätä ~
giveä ei valitettavasti

i'm off
o/

7 kommenttia:

  1. Miksei giveä? Miksei? o n o
    Ärrinpurrinmurrinärrin
    Mutta öööhm
    Ihania kuvia jälleen kerran Jepatintti ja Emmie onkin ihana pikkuinen ♥
    Arvaa mitä...mä olin se sun sadas lukija ;)

    www.close-to-the-heart.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Emmie on söpö tyttö ^^ !
    (Noi chipsit. mä niin tuun pöllii ne.)
    Wowow, noi vaatteet varsinkin toi takki Merlin punaista takkia näkee aika harvoin, vaikka se on niin ihana ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostalgia Merlin takki on jumalainen *-* Kiitos ~

      Poista
  3. Onnittelut sadasta lukijasta :3
    Mä niin tiedän ton tunteen, kun pitäis raahautua ulos nuket mukana kuvaamaan, mutta sitten iskee laiskuus >.< Joudun itekin raahautumaan aina vähintään kilsan päähän kodista, että löytyy rauhallinen paikka kuvata -_-; Kesällä se ei haittaa, mutta talvella...

    Sisäkuvien keltaisuuteen auttaa usein valkotasapainon säätäminen. Katoin, että sunkin kamerassa on mahdollisuus valita eri tiloja asetuksista: http://www.canon.fi/For_Home/Product_Finder/Cameras/Digital_SLR/EOS_M/#p-specification7
    Ootko kokeillut "keinovalo" vaihtoehtoa? Ite en oo kyllä kyseistä kameramerkkiä kokeillut/omistanut niin en tiedä noista asetuksista yhtään tarkemmin... ^^;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^^
      Ja kokeilin tuota vinkkiä ja se toimi, ihan hillittömät kiitokset! Nyt pitää vaan löytää hyvä paikka kuvata sisällä :'D

      Poista
  4. Aws miten kaunis neitokainen, tuo punainen takki tuo ihanasti väriä kuviin :3. Onnittelut sadannesta lukijasta♥.
    Sisäkuvien ottaminen on karmeaa ^___^. Etenkin tähän aikaan vuodesta niistä tulee keltaisia, kun luonnonvalo häviää, mutta asetuksia kokeilemalla (Tiinyan antoikin jo tuon vinkin) ja kuvia muokkailemalla saa aika hyvin keltaisuutta poistettua :). Paras kuvaushetki sisäkuville on tietty silloin, kun luonnonvaloa riittää :'D.

    VastaaPoista

Kiitoksia jokaisesta kommentista ja kehusta!