torstai 12. maaliskuuta 2015

Ion Lampent

On ajankohtaista ilmoittaa kuudennesta nukesta kun seitsemäskin maksetaan kohta eikö :3

Postaus ekaa kertaa kahteen kuukauteen. Oon oikeesti pahoillani tän blogin epäaktiivisuudesta, mutta taidan asettaa nyt ihan yleisoletukseksi vähän harvakseltaan postailun niin ei ole stressiä. Toinen syy saattaa olla se, että toi pimeys vie (vei?) multa puolet hengestä eikä niistä lopuista ole puhetta.

Mutta tosiaan, eilen oli ihanan aurinkoista pitkästä aikaa ja nappasin tämän uuden nuken mukaani ja lähdin kameran kanssa lähirannalle ~

Tosiaan, tämä uusi tyttö on nimeltään Ion, kuten otsikosta näkyykin ja malli on Kiyomi. Ostin tytön käytettynä kaveriltani Iinalta (*kliks*) kun ei silloinen Elise oikein bondannut. Ion tuli punaisella Paraboxin peruukilla, mutta on nyt traagisesti ryövännyt Emmien hiukset. Hirvittävää.
( yleensä tytöllä on Syrpan stockperuukki )

Ja pitihän tietysti myös Syrahin kädet omia itselleen ::)

Mutta tosiaan, nauttikaa - joissakin kuvissa on hiukan valon ja varjojen kontrastia, mutta omasta mielestä se vaan piristää sitä yleensä niin tasaisen valaistuksen perinnettä :'D


saapunut sulhanen ei milloinkaan, neito jäi tienposkeen odottamaan


yksinäisenä taivaanrantaa tuijottelemaan


ja tähän päättyy jennin taiteelliset runonpätkät 2k15 osa 1!
tosiaan, en ole yhtään varma mistä tuo riimi päähäni putkahti joten se saattaa hyvinkin olla jonkun muun kirjoittama ja vain jäänyt päähäni eli en lähde väittämään runoa omakseni ihan vaan koska en jaksaisi ruveta mitään skandaalia tekemään







Vaikka Kiyomia luulisi hirveän kiltin näköiseksi niin se on yllättävän ilmeikäs kun vaan vaihtelee valaistusta ja kuvakulmaa :0








tää on melkein suosikki, vaikka varjossa onkin ~

E X T R A :

kun ionin sulhasesta oli puhe niin


 näiden tekeminen on liian koukuttavaa.

Mutta tosiaan, mitäs piditte?
[ olin myös vähän aikaa sitten miitissä jossa oli tosi mukavaa, saatan postata sieltäkin jotain.
# allin niska julkisuuteen 2k15 ]

14 kommenttia:

  1. jippii jenni postasi~

    olinkin jo odottanu seuraavaa postausta, koska olin tyhmä ja unohin kommentoida edelliseen~

    Ion on jumalatar, aamen. because kiyomi on yli-ihana malli ja asdhjlk nuo silmät, siis kerrro salaisuutes tehä nukeista noin ihania. Ja mä en edelleenkään saa kyllikseni tuosta Emmien peruukin ihanuudesta~ Sun kuvienki laatu on jotain niin sanoinkuvaamatonta, ja sen tietää koska en keksi sanoja kuvaamaan sitä

    joo jos huomaat oon yliväsyny, kasinaamut on murhaa ja mun ei edes pitäis olla koneella mutta olen kuitenkin ja joo tää on nyt leikisti laadukas kommentti (nukkuminen on yliarvostettua)

    btw sulla on hyvä runopää, 105,064 % parempi kuin mun

    ja vika kuva oli l o i s t a v a jenni, miks oot niin hyvä

    joo... tiivistettynä yli-ihana postaus taas kerran, moimoi~ ♥

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, varsinkin 7 on rakkaus <3<3 Onnea uudesta nukesta, hän on ihana :)

    VastaaPoista
  3. Ihuna tuo runo ^3^ Ehdin jo tulla surulliseksi Ionin puolesta, mutta sitten tulikin tuo extra-kuva :D

    Ihania kevätaurinko kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... mulla on lahjoja noihin extroihin eikö
      Kiitän :)

      Poista
  4. Wow, onpa kaunis neitonen <3.
    Ion taitaa olla ihanin Kiyomi jonka oon koskaan nähnyt! Nuo silmät on täydelliset.
    Ja upeita kuvia, tykkään noista valon ja varjon kontrasteista nwn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmät tosiaan vaihtoi ihan ensimmäinen omistaja (olen kolmas). Kiitos paljon!

      Poista
  5. Neiti on hieman muuttunut aikasemmasta elämästään Elisenä, mutta tykkään kovasti Ionista :33
    Onkos kaikki päivät mennyt animea katsellessa kun ei ole postauksia näkynyt? B)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... aino et arvaakaan miten oikeaan osuit
      oon mä kans mangaa lukenu!!!11!!1

      Poista
  6. Oih, Ion on oikein suloinen neitokainen :33

    VastaaPoista
  7. "näiden kuvien oton jälkeen ion räjäytti kaiken"
    :-)))))
    mut yee hvin fäb kuvia fäbtaso 666 *aplodit*
    ...taas lisää syitä siihen miksei iiriksen pitäisi kommentoida yöllä. v_v

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa ehdimme pelastautua ennen kuin näin tapahtui.

      Kyllä.
      Truly fäb 666.

      Poista

Kiitoksia jokaisesta kommentista ja kehusta!